Vuonna 1531 Neitsyt Maria ilmestyi intiaani Juan Diegolle Tepeyacin mäellä, lähellä nykyistä Mexicon kaupunkia. Neitsyt kertoi olevansa Pyhä Maria, Jumalan Äiti, ja pyysi rakentamaan kirkon paikalle. Diego kertoi Neitsyt Marian pyynnöstä piispalle, joka empi ja pyysi merkkiä Neitsyeltä. Diego kiipesi mäen laelle, jossa näki kukkivia ruusuja, vaikka oli joulukuu, ja keräsi ruusuja viittaansa viedäkseen ne piispalle. Diegon avatessa viittaansa piispan edessä ruusujen alta paljastui Pyhän Guadaloupen Marian kuva, jota säilytetään edelleen Neitsyen pyhäkössä.
Kuva on säilynyt 480 vuotta vahingoittumattomana. Tutkijat ovat kuvanneet Neitsyen silmissä heijastuvan sen, mitä hänen edessään oli vuonna 1531.
Neitsyt Marian kuva Juan Diegon viitassa.
Neitsyen rakkauden ja myötätunnon viesti ja hänen universaali lupauksensa avusta ja suojeluksesta ihmiskunnalle on kuvattu 1500-luvulta peräisin olevassa nahuatlin kielisessä "Nican Mapohua" tekstissä.
Suuri joukko ihmeitä ja parantumisia liitetään Guadaloupen Neitsyt Mariaan. Vuosittain pyhäkössä vierailee 18-20 miljoonaa ihmistä. Kaikkiaan 25 paavia on vieraillut kunnioittamassa Guadaloupen Neitsyt Mariaa.
Pyhä Johannes Paavali II vieraili pyhäkössä neljä kertaa: ensimmäisellä apostolisella vierailullaan Rooman ulkopuolella 1979 ja vuosina 1990, 1999 ja 2002. Paavi Fransiskus vieraili basilikassa 13. helmikuuta 2016.
Guadaloupen Neitsyt Marian muistopäivä on 12. joulukuuta.
Vuonna 1999 paavi julisti joulukuun 12. päivän liturgiseksi Pyhäksi Päiväksi koko mantereella ja uskoi viattomien lasten, erityisesti syntymättömien lasten suojelemisen Guadaloupen Neitsyt Marialle.
Guadaloupen Pyhä Neitsyt Maria on Amerikan mantereen suojelija.
Jumala maalaa Pyhän Neitsyen kuvaa, maalaus 1700-luvulta.
Neitsyen nimi
Ilmestyksen nainen kertoi nimekseen "te coatlaxopeuh" (lausutaan: "te quatlasupe"), mikä tarkoittaa "hän, joka murskaa kivikäärmeen pään". Juan Diegolle ja muille intiaaneille ilmestyksellä oli suuri merkitys, koska nimen lisäksi nainen seisoi puolikuun, pahan käärmejumalan symbolin, päällä. Piispa Zummaragan korvissa nimi kuulosti samalta kuin Guadaloupe, Espanjassa arvostetun Marian pyhäkön nimi. Meksikon Neitsyt Marian nimeksi tuli Guadaloupen Neitsyt.
Guadaloupe, Rakkauden joki
Guadaloupe sana johtuu arabian kielen sanoista Oued el Oub, jotka tarkoittavat "rakkauden joki". Espanjaa 700-1400-luvuilla asuttaneet maurit nimesivät joen Oued el Oub, ja myöhemmin joen nimestä tuli Guadaloupe. 1300-luvulla paimen Gil Cordero löysi Neitsyen patsaan, joka oli haudattu lähelle jokea maurien aikana. Paikalle rakennettiin Neitsyelle omistettu kappeli.
Espanjan kuningas Alfons XI rukoili Neitsyen apua kappelissa vuonna 1340 ennen taistelua maureja vastaan. Kristityt voittivat taistelun ja paikalle rakennettiin luostari.
Palatessaan ensimmäiseltä tutkimusmatkaltaan Kristoffer Kolumbus teki pyhiinvaellusmatkan luostariin ja uskoi seuraavan tutkimusmatkansa Guadaloupen Neitsyt Marian suojelukseen. Hän vannoi nimeävänsä saaren Neitsyen mukaan, jos tutkimusmatka onnistuisi.
4. marraskuuta 1493 Kolumbus lähestyi Karibian meren saarta, jonka saaren alkuperäiset asukkaat olivat nimenneet Karukera, Kauniiden Vesien Saari. Myöhemmin Kolumbus nimesi saaren Santa Maria de Guadaloupe.
Neitsyt Maria ilmestyi Juan Diegolle Tepeyacin mäellä, jolle myöhemmin kasvoi Guadaloupen kaupunki.
7. lokakuuta 1571 Lepanton taistelussa suuren voiton turkkilaisista saaneet katolisten Espanjan, Venetsian ja Genovan merivoimat kantoivat mukanaan kopiota Guadaloupen Neitsyt Marian kuvasta.
Aamurukous Pyhälle Guadaloupen Neitsyelle
Marian Perisynnitön Sydän, Äitini Sydän, Guadalupen Neitsyt Maria, yhdistän puhtauteesi, pyhyyteesi, intoosi ja rakkauteesi kaikki ajatukseni, sanani, tekoni ja kärsimykseni tänä päivänä, jotta minussa ei ole mitään mikä ei tule kauttasi, ilo Jeesukselle, voitto sieluille ja sovituksen teko kaikista loukkauksista Sydäntäsi kohtaan.
Lapsen omistaminen Pyhän Guadaloupen Neitsyt Marian suojelukseen
Rakas Maria,
Rakkauden ja huolehtimisen viestisi Tepeyacin mäellä
leijaili
kuin lempeä kehtolaulu
raikkaaseen kultaiseen aamunkoittoon.
Hellästi kutsuit Juan Diegoa
"vähäisintä pojistasi",
keski-ikäistä miestä,
mutta viatonta ja lapsenomaista sielussa.
Hänen kauttaan kutsuit kaikki lapset tulemaan luoksesi,
ikuisesti Neitsyt Jumalanäiti,
katsomaan Sinuun kuin Äitiin,
joka halusi ainoastaan osoittaa Äidin rakkauden.
Sinä antaisit heille mitä he tarvitsivat,
apua ja suojelua,
vahvuutta ja lohdutusta.
Pysyvänä todisteena jätit meille
oman loistavan kuvasi,
ilman ihmiskättä maalatun.
Tänään tuomme luoksesi
lapsemme (lapsen nimen) (vielä syntymättömän).
Tietäköön ja rakastakoon
tämä pienokainen sinua Pyhänä Mariana,
Äitinä todelliselle Jumalalle,
jossa elämme ja jossa meillä on olemassaolomme.
Olkoon tämä uusi sielu,
Luojan vasta elämään hengittämä,
antaen hengen keholle,
kuin Juan Diegon sielu,
yksinkertainen, puhdas ja hyvä.
Rakas Guadaloupen Neitsyt,
kosketa tätä sydäntemme ruusunlehteä
Tepeyacin talvisilla ruusuilla,
jotta tuoksuva ilo ja rauha
voivat levitä hänen elämänpolullaan,
muistuttaen ihmisiä Sinusta
ja lempeästi vetäen heitä kohti Sinun odottavaa sydäntäsi.
Ota tämä lapsi omaksesi.
Ihana ja kaino Neitsyt,
huolehtimisesi viittaan käärittynä,
siihen päivään asti, kunnes uudessa maassa,
kaikki lapsesi liittyvät seuraasi,
heidän armollisen Äitinsä,
loputtomasti ylistäen ja kiittäen
Isää Jumalaa,
Poikaa ja Pyhää Henkeä.
Pyhä Gudaloupen Neitsyt Maria on syntymättömien ja viattomien lasten suojelija
Rukous Pyhälle Guadaloupen Neitsyt Marialle abortin uhrien puolesta
Pyhä Jumalanäiti ja Kirkon Äiti,
Guadaloupen Neitsyt Maria,
Isä valitsi sinut Pojalleen Pyhän Hengen kautta.
Sinä olet aurinkoon puettu Nainen,
joka kärsi tuskia synnyttäessään Kristuksen,
kun Saatana, punainen Lohikäärme,
odotti ahneesti nielaistakseen lapsen.
Samoin Herodes pyrki tuhoamaan Poikasi,
Herramme ja
Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen,
ja murhasi monia viattomia lapsia.
Oi Kristittyjen apu,
rukoilemme Sinua suojelemaan
kaikkia syntymättömien äitejä
ja lapsia heidän kohduissaan.
Pyydämme apuasi lopettamaan abortin holokaustin.
Sulata sydämet, jotta elämää kunnioitetaan!
Pyhä Äiti, rukoilemme Surullista ja Perisynnitöntä Sydäntäsi,
kaikkien äitien ja syntymättömien lasten puolesta,
jotta heillä on elämä täällä maan päällä,
ja Poikasi Kaikkein Arvokkaimman veren kautta,
että heillä on ikuinen elämä Hänen kanssaan Taivaassa.
Rukoilemme Surullista ja Perisynnitöntä Sydäntäsi
myös
kaikkien abortintekijöiden ja sen kannattajien puolesta,
jotta he kääntyvät ja hyväksyvät Poikasi, Jeesuksen Kristuksen,
Herrakseen ja Pelastajakseen.
Puolusta kaikkia lapsiasi taistelussa Saatanaa
ja kaikkia pahoja henkiä vastaan tässä nykyisessä pimeydessä.
Haluamme, että viattomat syntymättömät lapset,
jotka kuolevat ilman kastetta tulevat kastetuiksi ja pelastuvat.
Pyydämme, että annat heille tämän armon sekä
katumuksen, sovituksen ja anteeksiannon Jumalalta heidän vanhemmilleen ja tappajilleen.
Tulkoon nähtäväksi, jälleen kerran,
maailman historiassa armollisen rakkauden voima.
Tehköön se lopun pahasta.
Muuttakoon se omiatuntoja.
Näyttäköön Surullinen ja perisynnitön Sydämesi
kaikille toivon valon.
Hallitkoon Kristus Kuningas meitä,
perheitämme, kaupunkejamme, alueitamme,
kansojamme ja koko ihmiskuntaa.
Oi armelias, Oi rakastava, Oi suloinen Neitsyt Maria,
kuule pyyntömme ja hyväksy tämä huuto sydämistämme!
Pyhä Guadaloupen Neitsyt Maria,
Syntymättömän Suojelija,
Rukoile puolestamme!
Neitsyt Maria ilmestyi kolmelle lapselle, Jacinta (11.3.1910-20.2.1920) ja Francisco Martolle (11.6.1908-4.4.1919) sekä Lucia dos Santosille, Fatiman kylässä Portugalissa vuonna 1917 antaen heille viestejä ihmiskunnan tulevaisuudesta ja rukouksia. Neitsyt Maria ennusti toisen maailmansodan sekä kommunismin aikaansaaman kärsimyksen, joka lopulta päättyisi sen jälkeen, kun paavi vihkisi maailman Marian Perisynnittömälle Sydämelle.
Neitsyt Maria antoi lapsille seitsemän rukousta, joita rukoillaan usein yhdessä ruusukon kanssa.
Yhdeksän askelta Fatiman ruusukon rukoilemiseen
1. Aloita tekemällä ristinmerkki. Risti kädessä lausu:
"Oi Jeesus, rukoilen rakkaudesta sinuun, syntisten kääntymiseksi ja sovituksena Marian Perisynnitöntä Sydäntä vastaan tehdyille synneille."
2. Seuraavan suuren helmen kohdalla Anteeksipyynnön rukous:
"Jumalani, uskon Sinuun, palvon Sinua, luotan Sinuun ja rakastan Sinua! Pyydän anteeksiantoa kaikille heille, jotka eivät usko Sinuun, eivät palvo Sinua, eivät luota Sinuun ja eivät rakasta Sinua."
3. Ensimmäisen pienen helmen kohdalla Eukaristian rukous:
"Kaikkein Pyhin Kolminaisuus, palvon Sinua! Jumalani, Jumalani, rakastan Sinua kaikkein Siunatuimmassa Sakramentissa!"
4. Toisen pienen helmen kohdalla Kääntymyksen rukous:
"Puhtaan ja Perisynnittömän Sikiämisesi kautta, oi Maria, anna kääntymys Venäjälle, Espanjalle, Portugalille, Euroopalle ja koko maailmalle."
5. Kolmannen pienen helmen kohdalla Pelastuksen rukous:
"Marian Rakas Sydän, ole pelastus Venäjälle, Espanjalle, Portugalille, Euroopalle ja koko maailmalle."
6. Seuraavan suuren helmen kohdalla Anteeksipyynnön rukous:
"Jumalani, uskon Sinuun, palvon Sinua, luotan Sinuun ja rakastan Sinua! Pyydän anteeksiantoa kaikille heille, jotka eivät usko Sinuun, palvo Sinua, luota Sinuun ja rakasta Sinua."
7. Seuraavan kymmenen pienen helmen kohdalla Eukaristian rukous:
"Kaikkein Pyhin Kolminaisuus, palvon Sinua! Jumalani, Jumalani, rakastan Sinua Kaikkein Siunatuimmassa Sakramentissa!"
8. Ketjun linkin kohdalla Dekadin rukous:
"Oi Jeesus, anna meille anteeksi syntimme, pelasta meidät helvetin tulesta; johdata kaikki sielut Taivaaseen, etenkin heidät, jotka eniten tarvitsevat armeliaisuuttasi, lohduta sieluja kiirastulessa, etenkin heitä, jotka ovat kaikkein hyljätyimpiä."
9. Lukon kohdalla rukoile Rauhan Enkelin rukous:
"Kaikkein Pyhin Kolminaisuus, Isä, Poika ja Pyhä Henki, palvon Teitä syvällisesti. Tarjoan Teille Jeesuksen Kristuksen kaikkein arvokkaimman Ruumiin, Veren, Sielun ja Jumalallisuuden, joka on läsnä kaikissa maailman Tabernaakkeleissa, sovituksena loukkauksista, pyhäinhäväistyksistä ja välinpitämättömyydestä, jotka loukkaavat Häntä. Jeesuksen Pyhän Sydämen ja Marian Perisynnittömän Sydämen loputtomien ansioiden kautta, rukoilen köyhien syntisten kääntymyksen puolesta. Aamen."
Viisi ensimmäistä lauantaita
13. heinäkuuta 1917 Neitsyt Maria ilmestyi ja sanoi lapsille:"Te olette nähneet helvetin, jonne syntiset menevät. Pelastaakseen heidät, Jumala haluaa luoda maailmaan omistautumisen Pyhälle Sydämelleni... Tulen pyytämään... sovituksen Ehtoollista Ensimmäisinä Viitenä Lauantaina."
10. joulukuuta 1925 Neitsyt Maria sanoi sisar Lucialle:" Katso, tyttäreni, sydäntäni, jota ympäröivät piikit, joilla kiittämättömät (Jumalan Lapset) puhkaisevat sitä joka hetkenä jumalanpilkallaan ja kiittämättömyydellään. Edes sinä yritä lohduttaa minua rukouksillasi ja uhrauksillasi. Lupaan auttaa kuoleman hetkellä, kaikella pelastukseen tarvittavalla armolla, kaikkia heitä, jotka viiden toisiaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä lauantaina, tunnustavat syntinsä, ottavat vastaan pyhän Eukaristian, lausuvat viisi ruusukon dekadia, ja meditoivat seurassani ruusukon mysteerejä aikeenaan tehdä sovitus minulle."
Viisi ensimmäistä lauantaita pyydettiin sovituksena viidelle tavalle, joilla ihmiset loukkaavat Marian Perisynnitöntä Sydäntä:
1. Marian Perisynnittömän Sikiämisen vastustaminen
2. Marian Ikuisen Neitsyyden vastustaminen
3. Marian Jumalaisen Äitiyden vastustaminen ja kieltäytyminen hyväksymästä Häntä koko ihmiskunnan Äidiksi
4. heidän, jotka pyrkivät julkisesti saattamaan lasten sydämiin välinpitämättömyyden, ylenkatseen ja jopa vihan Perisynnitöntä Äitiä kohtaan, takiaan
5. heidän, jotka loukkaavat suoraan Hänen pyhiä kuviaan, takiaan.
Katolisessa kirkossa lauantai on yleensä omistettu Neitsyt Marialle.
Fatiman rukous
Herra Jeesus, anna meille anteeksi syntimme
ja pelasta meidät helvetin tulesta.
Johdata taivaaseen kaikki sielut,
erityisesti ne, jotka eniten tarvitsevat armeliaisuuttasi. Ja lohduta sieluja kiirastulessa, etenkin kaikkein hyljätyimpiä.
Aamen.
Pyhän Jacintan rukous, jota hän rukoili paimentaessaan lampaita tai kerätessään kukkia:
Marian hellä sydän, ole pelastukseni,
Jeesuksen hellä sydän, ole rakkauteni,
Marian Perisynnitön Sydän, käännyttäkää syntiset;
Pelastakaa sielut helvetiltä.
Pyhän Jacintan ja pyhän Franciscon rukous, jonka he toistivat joka aamu:
Siunattu ja ylistetty olkoon Eukaristian Hyvin Pyhä Sakramentti, Hyvin Puhtaan Neitsyen siunattu ja pyhitetty Hedelmä, Pyhä Maria!
Maailman vihkiminen Marian Perisynnittömälle Sydämelle
Paavi Pius XII hyväksyi Fatiman ilmestykset vuonna 1940 ja pyhitti maailman Marian Perisynnittömälle Sydämelle 31. lokakuuta 1942 toisen maailmansodan aikana.
Paavi Benedictus XV vihki Eugenio Pacellin piispanvirkaan 13. toukokuuta 1917, samana päivänä, jolloin Neitsyt Maria ilmestyi ensimmäisen kerran lapsille Fatimassa. Pacellista tuli paavi Pius XII 1939. Pius XII oli paaveista kaikkein omistautunein Neitsyt Marialle. Paavi Pius XII kruunasi Fatiman Neitsyen patsaan 13. toukokuuta 1946. Hän vahvisti Marian taivaaseenastumisen dogmin 1. marraskuuta 1950. Hän kirjoitti nähneensä "auringon ihmeen" kävellessään Vatikaanin puutarhassa 30. ja 31. lokakuuta, 1. ja 8. marraskuuta 1950. Pius XII asetti Neitsyt Marian Kuningattaren juhlan 11. lokakuuta 1954 noudatettavaksi koko katolisessa maailmassa, ja pyysi, että maailma pyhitettäisiin Neitsyt Marialle joka vuosi tänä päivänä.
Paavi Johannes Paavali II vihki maailman Marian Perisynnittömälle Sydämelle ja kirjoitti rukouksen, joka luettiin Basilica di Santa Maria Maggioressa helluntaina 7 . kesäkuuta 1981, päivänä, jona muistettiin Konstantinopolin ensimmäisen konsiilin 1600-vuosipäivää ja Efesoksen konsiilin 1550-vuotispäivää.
"Kaikkien yksilöiden ja kansojen Äiti, tiedät kaikki heidän kärsimyksensä ja toiveensa. Äidillisessä sydämessäsi tunnet kaikki hyvän ja pahan, valon ja pimeyden väliset taistelut, jotka kouristavat maailmaa: hyväksy pyyntö, jonka osoitamme suoraan sydämellesi, ja syleile Herran Äidin ja Palvelijattaren rakkaudella heitä, jotka kaikkein eniten odottavat tätä syleilyä, ja myös heitä, joiden uskoutumisen osoitusta odotat erityisellä tavalla. Ota äidilliseen suojelukseesi koko ihmiskunnan perhe, jonka me hellällä rakkaudella uskomme sinulle, Oi Äiti. Sarastakoon kaikille rauhan ja vapauden aika, totuuden, oikeudenmukaisuuden ja toivon aika."
Vastatakseen täydellisemmin Neitsyen pyyntöön Pyhä Isä halusi ilmaista selkeämmin vuoden 1981 vihkimyksen, joka oli toistettu Fatimassa 13. toukokuuta 1982. 25. maaliskuuta 1984 Pyhän Pietarin aukiolla muistaessaan Marian "Fiat"-lausumaa enkelin ilmestyksen aikana Pyhä Isä yhdessä muiden maailman piispojen kanssa uskoi kaikki miehet, naiset ja kansat Marian Perisynnittömälle Sydämelle.
" Oi kaikkien miesten ja naisten, ja kaikkien kansojen, Äiti, joka tiedät kaikki heidän kärsimyksensä ja toiveensa, jolla on äidin tietoisuus kaikista hyvän ja pahan, valon ja pimeyden, välisistä taisteluista, jotka koettelevat modernia maailmaa, ota vastaan huuto, jonka me, Pyhän Hengen liikuttamina, osoitamme suoraan sinun Sydämellesi. Syleile Herran Äidin ja Palvelijattaren rakkaudella tätä meidän ihmisten maailmaamme, jonka uskomme ja vihimme sinulle, koska olemme täynnä huolta yksilöiden ja kansojen maallisesta ja ikuisesta kohtalosta.
Erityisellä tavalla uskomme ja vihimme sinulle ne yksilöt ja kansakunnat, jotka erityisesti ovat tarpeessa tulla näin uskotuiksi ja vihityiksi.
Turvaudumme sinun suojelukseesi, pyhä Jumalan Äiti! Älä halveksi pyyntöjämme välttämättömissä tarpeissamme!
Katso, kun seisomme edessäsi, Kristuksen Äiti, Perisynnittömän Sydämesi edessä, haluamme yhdessä koko Kirkon kanssa yhdistää itsemme vihkimyksellä, jonka sinun Poikasi rakkaudesta meihin teki itsestään Isälle: "Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä.
" (Joh. 17:19). Haluamme yhdistää itsemme Lunastajaamme tässä hänen koko maailmalle ja ihmiskunnalle osoittamassa pyhityksessä, jolla hänen jumalallisessa Sydämessään on voima saada anteeksianto ja varmistaa sovitus.
Tämän vihkimyksen voima kestää ikuisuuden ja syleilee kaikkia yksilöitä, kansoja ja valtioita. Se voittaa kaiken pahan, minkä pimeyden henki kykenee herättämään, ja on herättänyt meidän aikanamme, ihmisen sydämessä ja hänen historiassaan.
Kuinka syvästi tunnemme tarpeen ihmiskunnan ja maailman - modernin maailmamme - vihkimykselle yhdessä Kristuksen itsensä kanssa! Koska Kristuksen lunastava työ tulee jakaa maailmassa Kirkon kautta.
Nykyinen Lunastuksen Vuosi näyttää tämän : koko Kirkon erityinen Juhlavuosi.
Kaikkien luotujen yläpuolella, sinä olet siunattu, Herran Palvelijatar, joka täydellisimmillä tavalla noudatit jumalallista kutsua!
Tervehdimme sinua, joka olet täysin yhdistynyt Poikasi lunastavaan vihkimykseen!
Kirkon Äiti! Valaise Jumalan Kansaa uskon, toivon ja rakkauden poluilla! Valaise erityisesti niitä kansoja, joiden vihkimystä ja uskoutumista odotat meiltä. Auta meitä elämään Kristuksen vihkimyksen totuudessa koko ihmiskunnan perheelle modernissa maailmassa.
Uskoutumalla sinulle, Oi Äiti, maailma, kaikki yksilöt ja kansat, me myös uskomme sinulle tämän maailman vihkimyksen, sijoittaen sen sinun äidilliseen Sydämeesi.
Perisynnitön Sydän! Auta meitä voittamaan pahan uhka, joka niin helposti juurtuu nykyajan ihmisten sydämiin, ja jonka mittaamattomat vaikutukset jo painavat alas meidän modernia maailmaamme ja vaikuttavat tukkivan tiet kohti tulevaisuutta!
Nälältä ja sodalta, suojele meitä.
Ydinsodalta, mittaamattomalta itsetuholta, kaikilta sodilta, suojele meitä.
Synneiltä ihmiselämää kohtaan sen alusta lähtien, suojele meitä.
Vihalta ja Jumalan lasten arvokkuuden halventamiselta, suojele meitä.
Kaikelta epäoikeudenmukaisuudelta yhteisön elämässä, kansallisesti ja kansainvälisesti, suojele meitä.
Valmiudelta rikkoa Jumalan käskyjä, suojele meitä.
Yrityksiltä tukahduttaa ihmisten sydämissä totuus Jumalasta, suojele meitä.
Tietoisuuden hyvästä ja pahasta kadottamiselta, suojele meitä.
Synneiltä Pyhää Henkeä vastaan, suojele meitä.
Ota vastaan, Oi Kristuksen Äiti, tämä kaikkien ihmisten kärsimykset kantava huuto, kokonaisten yhteiskuntien kärsimykset.
Auta meitä Pyhän Hengen voimalla voittamaan synti: yksilöllinen synti ja "maailman synti", synti kaikissa sen ilmenemismuodoissa.
Paljastukoon, vielä kerran, Lunastuksen loputon pelastava voima maailman historiassa: armollisen Rakkauden voima! Tehköön se lopun pahasta! Muuntakoon se omatuntoja! Paljastakoon sinun Perisynnitön Sydämesi kaikille Toivon valon!"
Sisar Lucia vahvisti, että tämä universaali vihkimys vastasi Neitsyt Marian toivetta:"Kyllä, se on tehty kuten Neitsyt Maria pyysi, 25. maaliskuuta 1984." (kirje 8.11.1989).
Jorge Mario Bergoglio valittiin paaviksi 13. maaliskuuta 2013. Paavi Fransiskus pyysi pyhittämään hänen pontifikaattinsa Fatiman Pyhälle Neitsyt Marialle, mikä tapahtui 13. toukokuuta 2013. Saman vuoden lokakuun 13. päivä paavi Fransiskus pyhitti koko maailman Neitsyt Marian Perisynnittömälle Sydämelle Roomassa, johon Fatiman Neitsyen patsas oli tuotu tilaisuutta varten. 13. toukokuuta 2017 Paavi Fransiskus vieraili Fatimassa Neitsyt Marian ilmestyksen 100-vuotispäivänä ja kanonisoi Jacinta ja Francisco Marton pyhimyksiksi.
Paavi Leo XIII:n näky
Kertomuksen mukaan paavi Leo XIII sai 13. lokakuuta 1884 näyn, jonka jälkeen hän kirjoittiarkkienkeli Mikaelin rukouksen ja liitti sen jokaiseen katoliseen messuun vuonna 1886. Hän kuuli kaksi ääntä, joista toinen kuului Sielunviholliselle, joka sanoi tarvitsevansa 75 - 100 vuotta kirkon tuhoamiseen. 33 vuotta myöhemmin Fatimassa suuri joukko ihmisiä näki "auringon ihmeen" 13. lokakuuta 1917. 75 vuotta Leo XIII:n näyn jälkeen paavi Johannes XXIII kutsui koolle Toisen Vatikaanin konsiilin. Paavi Johannes Paavali II pyhitti maailman Marian Perisynnittömälle Sydämelle 100 vuotta myöhemmin vuonna 1984.
Paavi Leo XIII vihki koko maailman Jeesuksen Pyhälle Sydämelle 25. toukokuuta 1899. Ensimmäisen kerran vihkimykseen oli liitetty myös kaikki maailman ei-kristityt. Portugalilaisen luostarin nunna Siunattu Jumalaisen Sydämen sisar Maria oli välittänyt paaville Jeesukselta näyssä saamansa pyynnön maailman vihkimisestä Pyhälle Sydämelle. Annum sacrum-kirjeessä Leo XIII viittaa Konstantinus Suuren auringossa näkemään ristiin, jonka seurauksena kristinuskosta tuli Euroopan valtauskonto.
Kristittyjen vainojen loppuminen Rooman valtakunnassa 311-313
30. huhtikuuta 311 Rooman keisari Galerius antoi Suvaitsevaisuuden ediktin, jolla kristityt vapautettiin vainosta ja he saivat oikeuden harjoittaa uskontoaan laillisena uskontona, religio licita. Vastaavasti kristittyjä kehotettiin rukoilemaan Jumalaansa kaikkien turvallisuuden, valtion ja omansa puolesta, että kansainyhteisö säilyy vahingoittumattomana ja että he voivat elää turvassa taloissaan.
Helmikuussa 313 Länsi-Rooman keisari Konstantinus Suuri ja Licinius, Balkanin hallitsija, tapasivat Milanossa sopien kristittyihin kohdistuvan poliitikan muutoksista. Konstantinus halusi turvata sosiaalisen tasapainon ja suojata valtakuntaa kristittyjen Jumalan vihalta. Milanon ediktilla kristityille palautettiin kaikki tapaamispaikat ja kiinteistöt, jotka heiltä oli aiemmin takavarikoitu, ja kristinusko sai virallisen uskonnon aseman. 13. kesäkuuta 313 Licinius julkaisi kirjeen, jolla vahvisti suvaitsevan asenteen kristittyjä kohtaan ja heidän omaisuutensa palautuksen.
Ristiretket ja Temppeliherrojen ritarikunta
Kuukauden 13. päivä liittyy myös paavin asemaa vahvistaneiden ristiretkien ja Temppeliherrojen ritarikunnan historiaan.
Ensimmäinen ristiretki ja Jerusalemin ensimmäinen ristiretkivaltio 1099
Ensimmäiseen ristiretkeen osallistuneet aloittivat hyökkäyksen Jerusalemin kaupungin ulkoista puolustusta vastaan 13. kesäkuuta 1099, ja voittoon johtanut hyökkäys seurasi kuukautta myöhemmin 13. heinäkuuta. Jerusalemin ensimmäinen ristiretkivaltio perustettiin vuonna 1099, ja sen kaksi ensimmäistä hallitsijaa olivat pyhän Ida de Boulognen (1040-13. huhtikuuta 1113) pojat Godefroy ja Balduin de Bouillon. Godefroy de Bouillon oli Jerusalemin ristiretkivaltion ensimmäinen hallitsija, mutta kieltäytyi Jerusalemin kuninkaan nimestä. Joulupäivänä vuonna 1100 Jerusalemin ristiretkivaltion kuninkaaksi kruunattiin Balduin I Bethlehemin kirkossa.
Temppeliherrojen ritarikunta
Temppeliherrojen ritarikunta syntyi 25.12.1119 Pyhän Haudan kirkossa Jerusalemissa. Kaksi ranskalaista ritaria, Hugues de Payns ja Geoffrey Saint-Omer, perustivat "Kristuksen ja Salomonin Temppelin Köyhät Ritarit", josta myöhemmin käytettiin nimitystä "Temppeliherrojen ritarikunta". Jerusalemin kuninkaan Balduin II:n suojelukseen asettuneiden ritarien vastuulla oli pyhiinvaeltajien suojeleminen Temppelivuorella ja muilla pyhillä paikoilla sekä Pyhän Maan puolustaminen. Temppeliherrat omaksuivat Pyhän Haudan kirkossa noudatetut rituaalit, jotka olivat Godefroy de Bouillonin välityksellä peräisin Pariisin Saint-Victorin luostarista.
13. tammikuuta 1129 Troyesin konsiilissa paavi Honorius II antoi siunauksensa Temppeliherrojen ritarikunnalle, joka noudattaisi pyhän Bernard Clairvauxilaisen laatimaa sääntöä, johon kuuluivat köyhyys, siveys, kuuliaisuus ja rukoilu.
Kolmas ristiretki ja toinen ristiretkivaltio 1191
Kolmannella ristiretkellä temppeliherrojen joukot saavuttivat tärkeän voiton vuonna 1191 7. syyskuuta Arsoufin taistelun ja 10. syyskuuta Jaffan valtaamisen myötä, ja muutamaa vuotta myöhemmin länsimaiset pyhiinvaeltajat pääsivät jälleen Jerusalemiin. Jerusalemin toinen ristiretkivaltio kesti vielä sata vuotta.
Temppeliherrojen ritarikunnan loppu
Arwadin saaren taistelun jälkeen vuonna 1302-03 ristiretkivaltiota ei ollut enää mantereella.
13. huhtikuuta 1303 paavi Bonifatius VIII ekskommunikoi kirkon varallisuutta tavoitelleen Ranskan kuninkaan Philippe le Belin, joka pyrki murhauttamaan paavin saman vuoden syyskuussa. Paavi kuoli 11. lokakuuta 1303.
Perjantaina 13. lokakuuta 1307 temppeliherrojen ritarikunnan jäseniä vangittiin kaikkialla Euroopassa, ja heitä syytettiin todennäköisesti valheellisesti mm. vääräoppisuudesta.
13. maaliskuuta 1312 paavi Klemens V määräsi temppeliherrojen ritarikunnan hajotettavaksi.
70 000 ihmisen sanotaan nähneen auringon ihmeen 13. lokakuuta 1917 Fatimassa, Portugalissa.
The Message of Fatima
"As is well known, Pope John Paul II immediately thought of consecrating the world to the Immaculate Heart of Mary and he himself composed a prayer for what he called an “Act of Entrustment”, which was to be celebrated in the Basilica of Saint Mary Major on 7 June 1981, the Solemnity of Pentecost, the day chosen to commemorate the 1600th anniversary of the First Council of Constantinople and the 1550th anniversary of the Council of Ephesus. Since the Pope was unable to be present, his recorded Address was broadcast. The following is the part which refers specifically to the Act of Entrustment:
“Mother of all individuals and peoples, you know all their sufferings and hopes. In your motherly heart you feel all the struggles between good and evil, between light and darkness, that convulse the world: accept the plea which we make in the Holy Spirit directly to your heart, and embrace with the love of the Mother and Handmaid of the Lord those who most await this embrace, and also those whose act of entrustment you too await in a particular way. Take under your motherly protection the whole human family, which with affectionate love we entrust to you, O Mother. May there dawn for everyone the time of peace and freedom, the time of truth, of justice and of hope”.(3)
In order to respond more fully to the requests of “Our Lady”, the Holy Father desired to make more explicit during the Holy Year of the Redemption the Act of Entrustment of 7 May 1981, which had been repeated in Fatima on 13 May 1982. On 25 March 1984 in Saint Peter's Square, while recalling the fiat uttered by Mary at the Annunciation, the Holy Father, in spiritual union with the Bishops of the world, who had been “convoked” beforehand, entrusted all men and women and all peoples to the Immaculate Heart of Mary, in terms which recalled the heartfelt words spoken in 1981:
“O Mother of all men and women, and of all peoples, you who know all their sufferings and their hopes, you who have a mother's awareness of all the struggles between good and evil, between light and darkness, which afflict the modern world, accept the cry which we, moved by the Holy Spirit, address directly to your Heart. Embrace with the love of the Mother and Handmaid of the Lord, this human world of ours, which we entrust and consecrate to you, for we are full of concern for the earthly and eternal destiny of individuals and peoples.
In a special way we entrust and consecrate to you those individuals and nations which particularly need to be thus entrusted and consecrated.
‘We have recourse to your protection, holy Mother of God!' Despise not our petitions in our necessities”.
The Pope then continued more forcefully and with more specific references, as though commenting on the Message of Fatima in its sorrowful fulfilment:
“Behold, as we stand before you, Mother of Christ, before your Immaculate Heart, we desire, together with the whole Church, to unite ourselves with the consecration which, for love of us, your Son made of himself to the Father: ‘For their sake', he said, ‘I consecrate myself that they also may be consecrated in the truth' (Jn 17:19). We wish to unite ourselves with our Redeemer in this his consecration for the world and for the human race, which, in his divine Heart, has the power to obtain pardon and to secure reparation.
The power of this consecrationlasts for all time and embraces all individuals, peoples and nations. It overcomes every evil that the spirit of darkness is able to awaken, and has in fact awakened in our times, in the heart of man and in his history.
How deeply we feel the need for the consecration of humanity and the world—our modern world—in union with Christ himself! For the redeeming work of Christ must be shared in by the world through the Church.
The present Year of the Redemption shows this: the special Jubilee of the whole Church.
Above all creatures, may you be blessed, you, the Handmaid of the Lord, who in the fullest way obeyed the divine call!
Hail to you, who are wholly united to the redeeming consecration of your Son!
Mother of the Church! Enlighten the People of God along the paths of faith, hope, and love! Enlighten especially the peoples whose consecration and entrustment by us you are awaiting. Help us to live in the truth of the consecration of Christ for the entire human family of the modern world.
In entrusting to you, O Mother, the world, all individuals and peoples, we also entrust to you this very consecration of the world, placing it in your motherly Heart.
Immaculate Heart! Help us to conquer the menace of evil, which so easily takes root in the hearts of the people of today, and whose immeasurable effects already weigh down upon our modern world and seem to block the paths towards the future!
From famine and war, deliver us.
From nuclear war, from incalculable self-destruction, from every kind of war, deliver us.
From sins against the life of man from its very beginning, deliver us.
From hatred and from the demeaning of the dignity of the children of God, deliver us.
From every kind of injustice in the life of society, both national and international, deliver us.
From readiness to trample on the commandments of God, deliver us.
From attempts to stifle in human hearts the very truth of God, deliver us.
From the loss of awareness of good and evil, deliver us.
From sins against the Holy Spirit, deliver us, deliver us.
Accept, O Mother of Christ, this cry laden with the sufferings of all individual human beings, laden with the sufferings of whole societies.
Help us with the power of the Holy Spirit to conquer all sin: individual sin and the ‘sin of the world', sin in all its manifestations.
Let there be revealed, once more, in the history of the world the infinite saving power of the Redemption: the power of merciful Love! May it put a stop to evil! May it transform consciences! May your Immaculate Heart reveal for all the light of Hope!”.(4)
Sister Lucia personally confirmed that this solemn and universal act of consecration corresponded to what Our Lady wished (“Sim, està feita, tal como Nossa Senhora a pediu, desde o dia 25 de Março de 1984”: “Yes it has been done just as Our Lady asked, on 25 March 1984”: Letter of 8 November 1989). Hence any further discussion or request is without basis. "
Ave maris stella, Dei Mater alma,
atque semper Virgo, felix caeli porta.
Sumens illud ave Gabriélis ore,
funda nos in pace, mutans Hevae nomen.
Solve vincla reis, profer lumen caecis,
mala nostra pelle, bona cuncta posce.
Monstra te esse matrem, sumat per te preces,
qui pro nobis natus, tulit esse tuus.
Virgo singuláris, inter omnis mitis,
nos, culpis solútos, mites fac et castos.
Vitam praesta puram, iter para tutum,
ut, vidéntes Iesum, semper collaetémur.
Sit laus Deo Patri, summo Christo decus,
Spíritui Sancto, tribus honor unus. Amen.
Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut, Herra kanssasi.
Terve meren tähti, lempeä Jumalan Äiti,
sekä aina Neitsyt, varma taivaan portti.
Sinä, joka sait Gabrielin tervehdyksen,
anna meille rauha ja muuta Eevan nimi.
Päästä maailma kahleista, tuo sokeille valo,
poista meistä paha, rukoile meille kaikkea hyvää.
Näytä olevasi äiti. Hän, joka syntyi meille sinun
kantamanasi, kuulee rukoukset kauttasi.
Ainutlaatuinen neitsyt, suloisin kaikista,
tee meistä synneistä vapautetuista lempeitä ja
puhtaita.
Anna puhdas elämä, valmista turvallinen
matka,
jotta nähdessämme Jeesuksen iloitsisimme
aina.
Olkoon kiitos Jumalan, Isän, ylistys
Kristuksen,
Pyhän Hengen, kunnia kolmiyhteisesti. Aamen.
Neitsyt Marian, Meren Tähden ruusukko
Mariaan, Jumalan Äitiin, viittaminen "Meren Tähtenä" on traditio, jota noudatettiin jo 800-luvulla. Carmel-vuoren Neitsyttä, karmeliittajärjestöjen suojelijaa, kutsutaan myös nimella "Stella Maris" tai "Meren Tähti".
Nimen sanotaan johtuvan Raamatun I Kuninkaiden kirjasta 18:41-45.
Kuninkaiden kirjassa profeetta Elia kehottaa Baalin profeettoja kilpailemaan siitä, kuka kykenisi sytyttämään uhrin tuleen Carmel-vuorella. Baalin profeetat eivät onnistuneet. Elia kaatoi vettä uhrinsa päälle, rukoili Jumalaa ja tuli poltti uhrin. Myöhemmin Elia pyysi palvelijoitaan katsomaan merelle. Palvelijat palasivat kuusi kertaa kertoen, että eivät nähneet mitään merellä. Elia pyysi palvelijoita menemään katsomaan jälleen merelle, ja palvelija palasi kertoen nähneensä pilven, joka oli pieni kuin miehen käsi, nousevan merestä. Taivas tummui, ja runsas sade kasteli maan, joka oli kärsinyt kuivuudesta.
Marian kunnioittaminen Meren Tähtenä on erityinen merkitys karmeliittasääntökunnalle. Ensimmäinen karmeliittaluostari, joka perustettiin 1100-luvulla Carmel-vuoren rinteille, oli nimeltään Stella Maris. Karmeliittojen tradition mukaan meren ylle Eliaan uhrin palamisen jälkeen laskeutunut pilvi on Marian Tähti - toivon merkki.
Vuosisatojen ajan Neitsyt Maria, Meren tähti, on ollut opastava toivon valo heille, jotka purjehtivat seitsemällä merellä. Maria voi olla myös Kristuksen valo, joka ohjaa meitä, kun kuljemme elämän myrskyissä.
Neitsyt Marian, Meren Tähden Pieni Ruusukko
Aloita medaljongilla, ja rukoile:
Kaikkein kaunein Carmel-vuoren kukka, Hedelmällinen viiniköynnös, Taivaan Loisto, Siunattu Jumalan Pojan Äiti, Perisynnitön Neitsyt, auta minua välttämättömyyksissäni. Oi Meren Tähti, auta minua ja näytä näin, että olet Äitini.
Pyhä Maria, Jumalan Äiti, Taivaan ja Maan Kuningatar, nöyrästi pyydän sydämeni pohjasta, auta minua tässä tarpeessa; ei ole ketään, joka voisi vastustaa voimaasi.
Kolmen ensimmäisen helmen kohdalla: Isä Meidän, yksi Terve Maria, yksi Kunnia Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Kahdentoista seuraavan helmen kohdalla:
Neitsyt Maria, Meren Tähti, auta ja suojele meitä!
Rakas Äiti, annan tämän asian sinun käsiisi.
Ruusukon voi lopettaa Ave Maris Stella - rukouksella medaljongin kohdalla. Stella Maris on latinankielinen hymni, joka on peräisin 800-luvulta. Hymniä laulettiin usein messussa, se oli hyvin suosittu keskiajalla ja se inspiroi monia muita hymnejä myöhemmin.
Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut, Herra kanssasi.
Terve, Oi , Meren Tähti,
Jumalan Siunattu Äiti,
ikuisesti synnitön Neitsyt,
taivaallisen levon portti.
Ottaen suloisen tervehdyksen,
jonka Gabriel toi,
rauha vahvista meissä
muuttaen Eevan nimen.
Riko syntisten kahleet,
tee sokeudestamme päivä.
Aja pois kaikki paha meistä,
kaikkien siunausten puolesta rukoile.
Merenkävijän rukous
Pyhä paavi Johannes Paavali II.
Oi Maria, Meren Tähti, jokaisen valtameren valo,
ohjaa merenkävijät yli pimeiden ja myrskyisten merien,
jotta he voivat saavuttaa rauhan ja valon suojasataman,
joka on valmistettu Hänessä, joka rauhoitti meren.
Kun lähdemme maailman merille
ja poikki aikamme aavikoiden,
näytä meille, Oi Maria, kohtusi hedelmä,
koska ilman Poikaasi olemme eksyksissä.
Rukoile, että emme ikinä väsy elämän matkalla,
että sydämessä ja mielessä, sanassa ja teossa,
sekasorron päivinä ja rauhallisina päivinä,
katsomme aina Kristukseen ja sanomme,
"Kuka on tämä, jota jopa tuuli ja meri tottelevat?"
Meren Kirkas Tähti, ohjaa meitä!
"Stella Maris" ilmaisun käyttäminen liitetään yleensä Pyhään Hieronymukseen (k. 420). Pyhä Hieronymus kutsui Mariaa "stilla maris", mikä tarkoittaa "meren pisaraa". Ehkä hänen tekstiensä kopioija käänsi tämän "Stella Maris". Muita ilmaisua käyttäneitä olivat Isidore Sevillalainen (k. 636), Alcuin (k. 804) ja Rhabanus Maurus (k. 856).
Aikaisimpia teologisia viittauksia Mariaan "Meren Tähtenä" on Paschasius Radbertuksen, 800-luvulla eläneen benediktiiniapotin ja teologin, kirjoituksissa:
"Mariaa, Meren Tähteä, on seurattava uskossa ja moraalissa, jotta emme kaadu myrskyn merelle nostattamissa aalloissa. Hän valaisee meidät uskomaan Kristukseen, joka syntyi Hänestä maailman pelastukseksi."
Ave Maris Stella (myös Ave Stella Maris) - Terve Meren Tähti - on suosittu liturginen hymni, joka on säilynyt Codex Sangallensis - kirjassa, Saint Galenin luostarissa, Sveitsissä. Hymni oli codexissa 800-luvulla, ja tästä on päätelty, että se voi olla peräisin 700-luvulta. Hymni on myös aikaisissa Marian juhlapäivien messuissa ja nykyään messussa, lauantaiden messuissa sekä Siunatun Neitsyen ja muiden juhlapäivien messuissa.
Ave Maris Stellan tekijä on tuntematon, mutta sen kirjoittajiksi on oletettu Venantius Fortunatus (k. 609), Paul the Deacon (k. 787), ja pyhä Bernard Clairvauxilainen (1090-1153), sekä kuningas Robert II:n (k. 1031). Yleisimmin Ave Stella Mariksen kirjoittajaksi mainitaan pyhä Bernard Clairvauxilainen, mutta hymni oli codexissa jo ennen häntä.
Bernard Clairvauxilaisen rukous 1100-luvulta:
Jos kiusauksen tuuli nousee;
Jos kariudut koettelemuksen kiville,
katso tähteen, kutsu Mariaa;
Jos heittelehdit ylpeyden, kunnianhimon, kateuden, kilpailun aalloilla, katso tähteen,
kutsu Mariaa.
Neitsyt Maria lupasi pyhälle Birgitalle : " Laulakaa kuorossa Ave Maris Stella (Terve, Meren Tähti) ja suojelen teitä kaikilta vaaroilta."
This Privacy Policy establishes the terms in which tervemaria.blogspot.com uses and protects the information that is provided by its users when using its website. This company is committed to the security of its users' data. When we ask you to fill out personal information fields with which you can be identified, we do so ensuring that it will only be used in accordance with the terms of this document. However, this Privacy Policy may change over time or be updated, so we recommend and emphasize that you continually review this page to ensure that you agree with such changes.
Information that is collected
Our website may collect personal information such as: Name, contact information such as your email address and demographic information. Likewise, when necessary, specific information may be required to process an order or make a delivery or billing.
Use of collected information
Our website uses the information in order to provide the best possible service, particularly to maintain a record of users, orders if applicable, and improve our products and services. Emails may be sent periodically through our site with special offers, new products and other advertising information that we consider relevant to you or that may provide you with some benefit, these emails will be sent to the address you provide and may be canceled whenever.
Tervemaria.blogspot.com is highly committed to fulfilling the commitment to keep your information secure. We use the most advanced systems and constantly update them to ensure that there is no unauthorized access.
Cookies
A cookie refers to a file that is sent with the purpose of requesting permission to be stored on your computer. Upon accepting said file, it is created and the cookie is then used to obtain information regarding web traffic, and also facilitates future visits to a website. Another function that cookies have is that with them the websites can recognize you individually and therefore provide you with the best personalized service on their website.
Our website uses cookies to identify the pages that are visited and their frequency. This information is used only for statistical analysis and then the information is permanently deleted. You can delete cookies at any time from your computer. However, cookies help to provide a better service on the websites, they do not give access to information from your computer or from you, unless you want it and you directly provide it with information. You can accept or deny the use of cookies, however most browsers automatically accept cookies as it serves to have a better web service. You can also change your computer settings to decline cookies. If they decline, you may not be able to use some of our services.
Links to Third Parties
This website may contain links to other sites that may be of interest to you. Once you click on these links and leave our page, we no longer have control over the site to which you are redirected and therefore we are not responsible for the terms or privacy or the protection of your data on those other third party sites. These sites are subject to their own privacy policies, so it is recommended that you consult them to confirm that you agree with them.
Control of your personal information
At any time you may restrict the collection or use of personal information that is provided to our website. Each time you are asked to fill out a form, such as the user registration form, you can check or uncheck the option to receive information by email. If you have selected the option to receive our newsletter or advertising, you can cancel it at any time.
This company will not sell, assign or distribute personal information that is collected without your consent, unless required by a judge with a court order.
Tervemaria.blogspot.com The right is reserved to change the terms of this Privacy Policy at any time.
Pyhää Pietaria (k. 64), tunnettu myös nimellä Simon Pietari Kephaksesta, pidetään ensimmäisenä paavina.
Pyhän Pietarin muistopäivä on 29. kesäkuuta. Häntä kunnioitetaan myös 22. helmikuuta ja 18. marraskuuta. Pyhä Pietari on kalastajien, verkontekijöiden ja laivanrakentajien suojeluspyhimys. Hänet kuvataan usein vanhana miehenä, jolla on kädessä kirja ja avain. Hänen symbolejaan ovat ylösalaisin oleva risti, vene ja kukko.
Pietari oli vaatimattomista oloista, ja hänestä tuli yksi Jeesuksen kahdestatoista apostolista.
Jeesus puhui Pietarista :
"Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu." (Matteuksen evankeliumi 16: 17-19)
Pietari oli syntyisin Bethsaidasta, läheltä Tiberias-järveä. Hänen isänsä oli Joona, ja hän ja hänen veljensä olivat kalastajia Genesareth-järvellä. Veljekset tapasivat Jeesuksen järvellä:
"Kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, 2 hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. 3 Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen. 4 Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: "Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne." 5 Tähän Simon vastasi: "Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket." 6 Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. 7 He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota. 8 Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: "Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies." 9 Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, 10 samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja." 11 He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta."(Luukaksen evankeliumi 5 : 1-11)
Pietari lähti seuraamaan Jeesusta, ja hänen elämänsä muuttui. Hän oli yksi ensimmäisistä opetuslapsista, ja hänestä tuli joukon puhuja, mutta hänet tunnettiin "vähäisestä uskostaan".
Matteuksen evankeliumin 14. luku kuvaa kuinka Jeesus ja opetuslapset nousivat rantaan, missä suuri joukko odotti heitä. Jeesus paransi sairaat, ja päivän lopussa opetuslapset pyysivät häntä kehottamaan kaikkia palaamaan kyliin syömään. Jeesus teki ihmeen moninkertaistaen viisi leipää ja kaksi kalaa, joilla hän ruokki viisisataa ihmistä. Jeesus kehotti opetuslapsia viemään veneensä läheisen joen toiselle rannalle, kun hän lähetti ihmisjoukon pois.
"Kun ihmiset olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua hän oli siellä yksin. 24 Vene oli jo hyvän matkan päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen. 25 Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin. 26 Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. 27 Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: "Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö." 28 Silloin Pietari sanoi hänelle: "Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin." 29 "Tule!" sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. 30 Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. "Herra, pelasta minut!" hän huusi. 31 Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: "Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?" (Matteuksen evankeliumi 14:23-31)
Pyhä Germaine on kaltoinkohdeltujen ja hyljättyjen lasten sekä vammaisten lasten suojeluspyhimys. Hänen muistopäivänsä on 15. kesäkuuta.
“Kuinka kaunis olet, Kristuksen neitsyt; mikään ei voi viedä sinulta palkintoasi tai erottaa sinua Jumalan Pojan rakkaudesta.” ~ Responsory for Virgin Saints
“Rakas Jumala, älä anna minun olla liian nälkäinen tai liian janoinen, ole hyvä. Auta minua miellyttämään äitiäni. Ja auta minua miellyttämään Sinua." - Pyhän Germainen rukous
:+: Pyhimyksen elämä :+:
Pyhä Germaine Cousin(1579 – 1601 A.D.), syntyi Pibracissa, Ranskassa. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijät Laurent Cousin ja Marie Laroche. Germaine oli sairaalloinen lapsi, jonka oikea käsi oli rampa syntyessä, ja myöhemmin hän sairastui infektioon, joka aiheutti hänen kasvoihinsa haavautumia. Hänen äitinsä kuoli, kun hän oli vielä vauva, ja hänen isänsä meni uudelleen naimisiin nuoren lesken kanssa. Äitipuolella oli omia lapsia, ja hän ei pitänyt Germainesta. Äitipuoli taivutti isän laittamaan Germainen nukkumaan latoon erillään muusta perheestä välttääkseen tartunnan leviämisen.
Äitipuoli kohteli Germainea julmasti, pahoinpidellen sekä fyysisesti että verbaalisesti. Pieni tyttö oli usein äitipuolen laiminlyömä ja unohtama päivien ajan, ja kerran äitipuoli kaatoi kuumaa vettä lapsen jaloille. Germaine sai syödäkaeen vain tähteitä perheen pöydästä ja yleensä hän söi ruisleivän kuorta ja vettä. Häntä ei kohdeltu oikeana perheenjäsenenä, hänet eristettiin sisarpuolistaan ja pakotettiin työskentelemään palvelijana. Äitipuoli laittoi hänet paimeneksi ja antoi hänelle kehrättäväksi villaa joka päivä, kun hän vahti lampaita. Jos hän epäonnistui toisessa tehtävistä, häntä rangaistiin fyysisesti kotiin palatessa. Germainen vammautunut käsi teki tehtävästä vaikeamman, mutta hän teki parhaansa ja yritti miellyttää äitipuolta. Isä käänsi katseensa tyttärensä kärsimyksistä. Yksin ja eristyksissä lammaslauman kanssa suurimman osan päivästä, Germaine kääntyi ainoan ystävänsä Jumalan puoleen ja rukoili usein. Hän oli hyvin omistautunut Neitsyt Marialle ja ruusukosta tuli hänen oma rukouksen ja hartauden koulunsa. Aina kun hän kuuli kirkon kellojen soittavan Angelusta, hän polvistui ja rukoili suurella rakkaudella.
Germainen päivän kohokohta oli, kun hän saattoi mennä aamumessuun kylän kirkossa, joka oli omistettu Pyhälle Maria Magdaleenalle. Usein hän laidunsi lampaita lähellä Bouconnen metsää, jossa oli paljon susia ja muita petoja. Germaine, luottaen Jumalaan ja suojelusenkeliinsä, teki ristinmerkin ja asetti paimensauvansa maahan lauman keskelle ja lähti messuun. Hänen lampaansa eivät ikinä kärsineet haittaa metsän susista, kun hän oli messussa, vaikka muut paimenet menettivät lampaita alueella. Kun hän palasi messusta, lampaat olivat aina kerääntyneet paimensauvan ympärille.
Germainen ainoa koulutus oli katekismus, jota pappi opetti hänelle ja muille kylän köyhille lapsille messun jälkeen. Eukaristia oli hänen yksinäisen elämänsä ilo ja lohdutus, ja hän pysyi usein kauan kirkossa rukoillen kovalla kivilattialla. Kyläläiset nauroivat Germainelle hänen rukouksilleen ja kutsuivat häntä "pieneksi uskovaksi". Lopulta, kun kyläläiset todistivat hänen kärsivällisyyttään ja hyvyyttään huolimatta vaikeuksista, nimitys muuttui kunnioituksen osoitukseksi. Germaine oli suloinen ja ystävällinen tyttö, ja huolimatta vammoistaan, hän oli niin kiltti ja hellä, että hän sai ystäviä kylän muista lapsista. He kerääntyivat mielellään hänen ympärilleen, kun hän kertoi rakkaudestaan Ristiinnaulittuun Jeesukseen. Äitipuolen hänelle aiheuttaman koettelemusten lisäksi, hän lisäsi itse muita katumuksen töitä sovituksena läheisten kylien ja kaupunkien ilkeiden ihmisten pyhäinhäväistyksistä ja loukkauksista.
Kerran talvella, kun läheinen Courbett-joki tulvi sateesta ja sulaneesta lumesta, Germaine kuuli kellojen soittavan messuun. Hän ei ehtisi ajoissa messuun, joten hän päätti ylittää joen. Hän teki ristinmerkin ja vedet väistyivät hänen tieltään, jolloin hän saattoi kulkea kuivaa maata pitkin kirkolle. Kyläläiset näkivät ihmeen, ja uutinen levisi nopeasti Pibracissa. Äitipuoli oli raivoissaaan pienen paimentytön saamasta huomiosta, ja hän oli entistä julmempi lasta kohtaan. Germaine puolestaan kohteli äitipuolta rakkaudella ja tottelevaisella kunnioituksella ja rukoili hänen puolestaan jatkuvasti.
Germaine, vaikka hän oli köyhä, jakoi usein vähäisen ruokansa köyhien kanssa ja meni joskus keittiöön keräämään tähteitä heille. Aina kun hän jäi kiinni tästä, häntä rangaistiin tästä. Eräänä talvipäivänä äitipuoli huomasi Germainen kantavan jotain esiliinassaan ja kuvitteli tytön varastaneen leipää kodittomille. Raivostunut äitipuoli ajoi tyttöä takaa kylälle asti, missä hän syytti lasta varkaudesta ja käski hänen avata esiliinan ympärille kertyneiden edessä. Vapisten Germaine avasi esiliinan, josta tippui maahan kauniita kesäkukkia. Tyttö poimi kukan ja ojensi sen äitipuolelle sanoen :" Ole hyvä, hyväksy tämä kukka, äiti. Jumala lähettää sen sinulle merkkinä Hänen anteeksiannostaan."
Tämän tapahtuman jälkeen, Germainen vuosien rukoukset alkoivat vaikuttamaan ja äitipuolen sydän pehmeni tyttöä kohtaan. Hänet kutsuttiin takaisin taloon elämään muiden kanssa, mistä Germaine kohteliaasti kieltäytyi. Hän oli tottunut nukkumaan vaatimattomasti olkien päällä ladossa ja viihtyi lampaiden seurassa.
Eräänä kesäamuna vuonna 1601 lapsen isä heräsi lampaiden kärsimättömään määkinään ladossa. Hän nousi ylös ja kutsui Germainea, mutta ilman vastausta hän lähti pelästyneenä latoon ja löysi tytön olkien päällä kuolleena. Hänen kasvonsa olivat tyynet ja rauhalliset, ja hänellä oli kädessa omatekoinen ruusukko. Hän oli 22-vuotias. Myöhemmin päivällä kyläläiset tapasivat maatilalla kuultuaan ihmeellisen tarinan kahdelta matkustajalta, jotka olivat heränneet säteilevään näkyyn enkeleistä, jotka saattoivat tytön taivaaseen. Germainea surivat hänen ystävänsä kylästä, ja hänet haudattiin paikalliseen Pyhän Maria Magdaleenan kirkkoon, jota hän niin rakasti.
Vuonna 1644 työläiset poistivat kirkon lattian kiviä tehdäkseen tilaa toiselle naiselle, joka oli kuollut. He löysivät Germainen ruumiin täydellisesti säilyneenä. Ruumis asetettiin myöhemmin lasiarkkuun. Satoja ihmeitä tapahtui paikalla mukaanlukien useita parantumisia ja ruoan moninkertaistumisia. Vuonna 1789 vallankumoukselliset päättivät tehdä lopun "taikauskosta", varastivat ruumiin ja heittivät sen kuoppaan lipeän ja veden sekaan. Pian kolme vallankumouksellista sairastuivat vammauttaviin sairauksiin. Kaksi heistä rukoili katuen parannusta Jumalalta pienen pyhimyksen kautta, ja he toipuivat lopulta täydellisesti. Vallankumouksen jälkeen ruumis tuotiin kirkkoon, missä se havaittiin täydellisesti säilyneeksi lukuunottamatta joitakin kohtia, joita lipeä oli vahingoittanut.
Siunattu Paavi Pius IX julisti Germainen autuaaksi 7. toukokuuta ja kanonisoi hänet 29. kesäkuuta 1867. Hänen pyhäinjäännöksensä ovat Pyhän Germaine de Pibracin basilikassa Pibracin kaupungissa lähellä Toulousea.
1 Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. 2 Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä. 3 Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut. 4 Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, 5 samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä. 6 Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. 7 Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, 8 rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin. 9 Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. 10 Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. 11 Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. 12 Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. 13 Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. 14 Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. 15 Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. 16 Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. 17 Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. 18 Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. 19 Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: "Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan" -- näin sanoo Herra. 20 Edelleen sanotaan: "Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle." 21 Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.
Paavalin kirje roomalaisille, luku 12
Rukouksia Pyhälle Germaine Cousinille
Pyhä Germaine, katso alas Taivaasta ja esirukoile maailmamme monien hyväksikäytettyjen lasten puolesta. Auta heitä pyhittämään kärsimyksensä. Vahvista lapsia, jotka elävät rikkinäisissä perheissä. Suojele niitä lapsia, jotka ovat vanhempiensa hylkäämiä ja elävät kaduilla. Rukoile Jumalan armoa heille, jotka hyväksikäyttävät lapsia. Esirukoile vammaisten lasten ja heidän vanhempiensa puolesta. Pyhä Germaine, joka kestit laiminlyöntiä ja kaltoinkohtelua niin kärsivällisesti, rukoile puolestamme. Aamen.
Muista meitä, siunattu Germaine, sisariasi ja veljiäisi, jotka työskentelemme ja kärsimme tässä vaikeassa maailmassa. Tiedä, että asetamme toivosi sinuun, pyydämme apuasi tarpeessamme ja lohdutukseksi kärsimyksessämme. Kuule meitä, kun pyydämme sinua olemaan kanssamme vaikeuksissa. Koit paljon kipua, eristämistä, nöyryyttämistä ja kärsimystä. Nyt loistosi sijalta, ole hyvä, katso ystävällisesti surujamme. Onnellisuudessasi, muista meidän kyyneleemme. Muuta meitä nöyryytesi, kärsivällisyytesi, uskosi ja lähimmäisenrakkautesi mukaisesti. Ja sitten, kuolemamme hetkellä, toivota meidät tervetulleiksi ikuiseen kotiimme. Aamen.
Jumala,
Pyhä Germaine pysyi uskollisena Kristuksen köyhyyden ja nöyryyden mallille.
Auttakoon hänen rukouksensa meitä elämään uskollisena kutsumuksellemme
ja saavuttamaan täydellisyyden, jonka olet näyttänyt Pojassasi,
joka elää ja hallitsee kanssasi ja Pyhän Hengen yhteydessä,
Yksi Jumala, iänkaikkisesta iänkaikkiseen.