Toivon Äiti, Pontmainin Neitsyt Maria
17. tammikuuta 1871 alkaa kuten kaikki muut päivät Pontmainin kylässä. Kirkko on aamulla täynnä. On satanut paljon lunta, ja ilma on niin kylmä, että kivet halkeilevat. Kello puoli yhdeltä päivällä maa tärisee, millä on suuri vaikutus kyläläisiin, etenkin tuona vaikeana aikana. Ranskan ja Preussin väliseen sotaan on lähtenyt 38 nuorta kyläläistä 23. syyskuuta 1870, ja heistä ei ole kuultu mitään. Kyläläiset elävät pelossa ja ahdistuksessa. Lisäksi on alkanut lavantautiepidemia. Kaikesta huolimatta Pontmainin perheissä rukoillaan hartaasti. Jokaisessa perheessä on rukoiltu päivittäin ruusukkoa sen jälkeen, kun isä Michel Guerin saapui 24. marraskuuta 1836. Illalla kaksi lasta, Eugene ja Joseph Barbedette, auttavat isäänsä ladossa keräämään piikkihernettä hevosten ravinnoksi. Ilta pimenee. Kello puoli kuusi Jeannette Detais, vanha nainen, saapuu kertomaan uutisia, joita hän on kuullut Loiren armeijan karkureilta. Ja yhtäkkiä, kirkkaalla taivaalla, vastapäisen talon päällä lapset näkevät "Kauniin Naisen", joka ojentaa kutsuvasti kätensä ja hymyilee. Hänen yllään on sininen kultaisin tähdin koristeltu puku, kuten kylän kirkon katto, johon on maalattu tähtiä vuonna 1860. Pään päällä hänellä on musta huntu, jonka päällä on kultainen kruunu punaisella reunuksella. Jalassa hänellä on siniset kengät, joissa on kultaiset soljet. Hän on kolmen suuren tähden muodostaman kolmion keskellä. Lapset hymyilevät Kauniille Naiselle. Hymy on ainoa kommunikaation muoto, ja koko ilmestyksen aikana Kaunis Nainen ei sano sanaakaan.
Nuori veli Joseph, joka on tullut ovelle, näkee myös Kauniin Naisen samalla kun aikuiset ihmiset eivät näe kuin kolme tähteä. Victoire, lasten äiti, ei myöskään näe mitään, vaikka hän on palannut kotiin hakemaan silmälaseja. Hän menee koululle pyytämään sisar Vitalinea saapumaan ladon eteen. Sisar ei näe kuin tähtiä, hän palaa koululle hakemaan toisen sisaren Marie-Edouardin ja kolme pientä täysihoitolaista. Heidän saapuessaan, kaksi nuorimmaista Francoise Richer ja Jeanne-Marie Lebossé huudahtavat : "Oi! Kaunis Nainen! Kuinka hän on kaunis!" ja kuvaavat hänet omilla sanoillaan. Sisar Marie -Edouard menee kertomaan papille, kun sisar Vitaline alkaa rukoilemaan yhä suuremmassa joukossa paikalle kertyvien ihmisten kanssa. Papin saapuessa lapset on erotettu toisistaan, jotta he eivät voi kommunikoida keskenään. Lapset kertovat suuresta sinisestä ovaalista, joka on ympäröinyt Kauniin Naisen. Ovaalin sisällä on neljä kynttilänjalkaa, joissa on neljä sytyttämätöntä kynttilää. Kynttilät muistuttavat samoja, jotka pappi on sytyttänyt kaikissa jumalanpalveluksissa sitten 8. joulukuuta 1856. Samaan aikaan ilmestyy pieni punainen risti naisen pukuun, sydämen kohdalle. Paikalla olevien ihmisten keskittyminen heikkenee, ja he alkavat puhumaan keskenään, jolloin Kaunis Nainen tulee väsyneen näköiseksi: "Nyt hän on väsynyt", sanoo Eugene. Pappi kehottaa rukoilemaan, ja sisar Marie-Edouard aloittaa ruusukon. Nainen hymyilee jälleen. Koko ruusukon ajan Ave Maria - rukousten tahdissa Kaunis Nainen kasvaa koossa. Ovaali kasvaa samassa suhteessa, ja tähtien määrä lisääntyy hänen puvussaan ja hänen ympärillään.
"Se on kuin muurahaiskeko hänen puvullaan", sanovat lapset : "Oi kuinka hän on kaunis!". Ruusukon jälkeen he laulavat Magnificatia. Laulun alussa lapset huutavat: "Vielä tapahtuu jotain!". Suuri banderolli avautuu ovaalin alle ja katon päälle. Kirjaimet alkavat kirjoittamaan banderolliin suurilla kullanvärisillä kirjaimilla. Ensimmäinen sana "MUTTA" on valmis, kun paikalle saapuu Joseph Babin, kärrynajaja, joka kertoo preussilaisten olevan pian Lavalissa. Seuraava sana on "RUKOILKAA". Kirjain kirjaimelta viesti tulee näkyviin. Magnificatin jälkeisten litanioiden lopussa lapset voivat lukea taivaalta ensimmäisen rivin suuria kirjaimia: "MUTTA RUKOILKAA LAPSET JUMALA KUULEE TEITÄ PIAN". Seuraavan Inviolatan alkaessa kirjaimista muodostuu toiselle riville sana "MINUN". Laulettaessa "O Mater alma Christi carissima" seuraava sana "POIKANI". "MINUN POIKANI", lukevat lapset. Yleinen ilon huuto: "Se on Hän! Hän on Pyhä Neitsyt!" Tähän asti he ajattelivat, että se saattaisi olla Hän, mutta nyt he ovat varmoja. Inviolatan ja Salve Reginan aikana viesti jatkuu ja loppuu : "MINUN POIKANI ANTAA KOSKETTAA ITSEÄÄN". Viesti ei lopu pisteeseen, mutta alemman rivin alla on kullanvärinen viiva. "MUTTA RUKOILKAA LAPSET JUMALA KUULEE TEITÄ PIAN MINUN POIKANI ANTAA KOSKETTAA ITSEÄÄN" He laulavat "Toivon Äiti, jonka nimi on niin hellä, suojelkaa Ranskaa, rukoilkaa, rukoilkaa puolestamme.". Aluksi Neitsyt kohottaa kätensä olkapäidensä tasolle ja liikuttaa sormiaan laulun tahtiin. Rulla kulkee Neitsyen alta ja pyyhkii pois banderollin ja viestin. Seuraavaksi he laulavat virren "Lempeä Jeesukseni", jossa on kertosäe "Parce Domine, parce populo tuo". Tähän asti iloiset lapset tulevat surullisiksi, koska Neitsyt on myös tullut surulliseksi. Hän ei itke, mutta vapina huulten kulmassa ilmaisee hänen kärsimyksensä. "Emme ikinä ole nähneet samanlaista kärsimystä ihmisen kasvoilla", sanovat lapset.
Kirkkaan elävänpunainen risti ilmestyy Neitsyen eteen, ja ristillä on Jeesus tummemman punaisen värisenä. Ristin päälle on kirjoitettu valkoiselle poikkipuulle : JEESUS KRISTUS. Neitsyt ottaa ristin käsiinsä ja näyttää sen lapsille samalla kun pieni tähti kulkee sytyttämässä ovaalin neljä kynttilää ja asettuu Neitsyen päälle. Ihmiset rukoilevat hiljaa, ja monet itkevät. Sisar Marie - Edouard laulaa Ave Maris Stella. Punainen krusifiksi häviää, ja Neitsyt on kuten alussa. Hymy palaa hänen huulilleen, ja kaksi pientä valkoista ristiä ilmestyy hänen olkapäidensä ylle. Kello on puoli yhdeksän illalla. Pappi aloittaa iltarukouksen, kaikki polvistuvat, kuka lumeen, kuka ladossa, synnintunnustuksen aikana lapset kertovat valkoisesta hunnusta, joka ilmestyy Neitsyen jaloissa ja joka nousee hitaasti ylöspäin peittäen hänet heidän silmiltään. Verho saapuu kruunun korkeudelle, pysähtyy hetkeksi ja yhtäkkiä kaikki katoaa: verho, kruunu, ovaali, kynttilät ja kolme tähteä. Lapset kertovat, että eivät näe enää mitään. Kello on melkein yhdeksän. Kaikki palaavat koteihinsa, sydän rauhassa, kaikki pelko on mennyttä. Preussilaiset, joiden piti vallata Laval samana iltana, eivät saavu. Seuraavana päivänä he ovat vetäytyneet. Rauha solmitaan 25. tammikuuta. Kaikki 38 kylän nuorta palaavat sodasta haavoittumattomina. 2. helmikuuta 1872 tutkimuksen ja kanonisen prosessin jälkeen Monsignor Wicart, Lavalin piispa, julkaisee kirjeen, jossa julistaa :" Voimme pitää varmana, että Perisynnitön Neitsyt Maria, Jumalanäiti, on todellisesti ilmestynyt 17. tammikuuta 1871 Eugène Barbedettelle, Joseph Barbedettelle, Francoise Richerille ja Jeanne-Marie Lebossélle Pontmainin kylässä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti